Lohicarpaccio (4 henkilöä)

 

Ainekset

Noin 300 g lohifileetä

Kastike

1 kananmuna
1 puristettu valkosipulin kynsi
1 tl dijon sinappia
1 1/2 tl TABASCO® Chipotle kastiketta
1 dl oliiviöljyä
Suolaa
Vasta jauhettua valkopippuria
soijakastiketta
2 avokadoa
Noin 50 g parmesaania
Yrttisekoitusta
Vasta jauhettua mustapippuria

Valmistus

1. Puhdista lohi ja laita se pakastimeen yön ajaksi.
2. Kiehauta vesi ja laita muna veteen, keitä kaksi minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori muna ja laita se monitoimikoneeseen.
3. Lisää valkosipuli, sinappi ja TABASCO® Chipotle kastike ja sekoita. Kaada öljy ohuena juovana sekoittaen samalla.
4. Mausta kastike suolalla ja pippurilla.
5. Ota lohi pakastimesta ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi lihan ollessa vielä hieman jäistä. Asettele lautasille.
6. Kuori avokadot, poista kivet ja jaa hedelmät pienemmiksi paloiksi. Asettele avokadopalat lohen päälle ja ripottele päälle parmesaani, yrtit ja mustapippuri.
7. Kaada päälle kastikejuovia.

 

Reseptimme on laatinut kokki Annica Karlsson. Hän on työskennellyt kokkina muun muassa kolmen tähden Bruneau-ravintolassa Brysselissä sekä Tukholman Operakällaren-ravintolassa. Hän on harjoittanut taitojaan useissa Euroopan tähtiravintoloissa ja työskennellyt kansainvälisten, Pohjoismaissakin vierailleiden ravintoloitsijoiden kanssa. Nykyään Annica on tunnettu ruokastailaaja ja innovaattori, joka toimii reseptien kehittäjänä, kouluttajana ja tapahtumajärjestäjänä.

Lisätietoja Annicasta saat osoitteesta www.sante.nu