Seesam-paneroidut lohisuikaleet makealla soijakastikkeella (4 henkilöä)

 

Ainekset

Noin 600 g lohifileetä
Seesaminsiemeniä
Suolaa ja pippuria
Öljyä paistamiseen

Soijakastike

1 rkl soijakastiketta
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl inkivääriraastetta
½ rkl limemehua
1 tl Tabasco® Green Pepper kastiketta

Valmistus

1. Leikkaa lohi suikaleiksi tai kuutioiksi.
2. Sekoita seesaminsiemenet, suola ja pippuri ja paneroi kala.
3. Paista kala joka puolelta niin, että se ruskistuu kauniisti.
4. Sekoita soijakastikkeen ainekset keskenään.
5. Tarjoile lohi soijakastikkeen kanssa.

 

Reseptimme on laatinut kokki Annica Karlsson. Hän on työskennellyt kokkina muun muassa kolmen tähden Bruneau-ravintolassa Brysselissä sekä Tukholman Operakällaren-ravintolassa. Hän on harjoittanut taitojaan useissa Euroopan tähtiravintoloissa ja työskennellyt kansainvälisten, Pohjoismaissakin vierailleiden ravintoloitsijoiden kanssa. Nykyään Annica on tunnettu ruokastailaaja ja innovaattori, joka toimii reseptien kehittäjänä, kouluttajana ja tapahtumajärjestäjänä.

Lisätietoja Annicasta saat osoitteesta www.sante.nu